Valtteri Bottaksen kohtaamat ongelmat huolestuttavat Ferrarilla asti – italialaistallin pomolta painava lausunto
MM-taistossa mukana oleva Ferrari on huolissaan uuden moottorinsa kestävyydestä. Talli on kohdannut viime kilpailuiden aikana voimanlähteeseen liittyviä ongelmia sekä omissa autoissaan sekä yhteistyötallien autoissa.
Suurin kärsijä alkukaudella on ollut Valtteri Bottas. Ferrarin voimanlähteen ensi kertaa urallaan kilpuriinsa saanut suomalainen on vain yhden moottorivaihdon päässä lähtöruuturangaistuksestsa. Kautta on kuitenkin takana vain kuusi kilpailua.
Ferrari-päällikkö Mattia Binotto ei kiellä huolta Maranellossa asian suhteen. Pahinta on se, että talli ei toistaiseksi ole päässyt perille siitä, mistä keskeytykset johtuvat.
– Luotettavuus on aina huolen aihe. Näin monta ongelmaa ei ole koskaan hyvä asia, Binotto aloitti PlanetF1-sivuston haastattelussa.
– Tällä hetkellä selvitämme, mitä Espanjassa tapahtui (Charles Leclercin moottorivika). Joskus vastaukset ovat helppo saada, mutta joskus keskeytykseen vaikuttaa monet ulkoiset sekä sisäiset tekijät. Tällä hetkellä meillä ei ole hirveästi sanottavaa.
– Saimme pienen paikkauksen Monacoon, mutta jatkamme tutkimuksia. Enempää en voi kertoa.
Ferrari on valahtanut Red Bullin taakse molemmissa MM-pisteissä loistavan kauden aloituksen jälkeen. Tallin edelinen voitto nähtiin Australiassa, neljä kilpailua sitten.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää