Valtteri Bottaksen teknisen murheen syy selvisi – suomalaisen moottoriosat hupenevat pelottavaa vauhtia
Perjantaina jälleen katkonaiset harjoitukset ajava Valtteri Bottas on tukalassa tilanteessa moottoriosiensa suhteen. Suomalaiskuljettajan Alfa Romeo -kilpurissa havaittiin tekninen ongelma Monacon ensimmäisten harjoitusten aikana.
32-vuotias ei päässy asuinkaupungissaan radalle sekuniksikaan ensimmäisessä sessiossa. AMuS:n toimittaja Tobi Grüner raportoi harjoituksen jälkeen, että kyseessä oli MGU-K-komponentin pettäminen.
Onnin onnettomuudessa on se, että koko moottori ei tällä kertaa kosahtanut Barcelonassa nähdyn ongelman tavoin. Bottas joutuu silti ottamaan kauden kolmannen sekä viimeisen MGU-K-osansa. Seuraavasta vaihdosta on luvssa rangaistus.
On siis jo turvallista sanoa, että lähtöruuturangaistukset tulevat kiusaamaan Bottasta myöhemmin tällä kaudella. Ferrarin moottorissa tuntuu löytyvän potkua, mutta viime aikojen pettämiset, erityisesti Alfa Romeon puolella aiheuttavat varmasti harmaita hiuksia sveitsiläistallin riveissä.
Myös ensimmäisessä sessiossa myös Ferrarin-moottorinsa kanssa keskeyttänyt Mick Schumacher on saanut autoonsa uuden MGU-K-osan. Tämä on saksalaiselle vasta toinen tällä kaudella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää