Uuteen kopiointikohuun nopea ratkaisu Espanjassa – Red Bullilta huvittava kuitti Aston Martinille
Torstaina ilmennyt kopiointikohu F1-varikolla saatiin päätökseen nopeasti. F1-kansa joutui jälleen ihmettelemään Lawrence Strollin omistaman Aston Martinin tuoretta kilpuria Barcelonan radalla.
Kaksi vuotta sitten Racing Pointina tunnettu talli todettiin syylliseksi Mercedeksen vuoden 2019 auton kopioinnista. ”Pinkiksi Mercedekseksi” tituleerattu kilpuri oli lopulta MM-pisteissä neljäs.
”Vihreän Red Bullin” nimen eilen saanut Aston Martin ilmestyi kauden kuudenteen osakilpailuun lähes täysin samannäköisenä, mitä energiajuomatalli. Sivuponttooneista jäähdytysaukkoihin, auto oli identtinen RB22:n kanssa.
Kohuun on kuitenkin saatu nopea päätös. FIA:n mukaan Aston Martin on pystynyt tarjoamaan autoliitolle todisteita, joiden mukaan kyseistä mallia on käytetty Aston Martinin tuulitunnelissa jo marraskuussa. Suoraa kopioimista, joka on nykyään kielletty, ei siis ilmeisesti olla harrastettu Red Bullin konseptista.
Lisää kysymysmerkkejä herättää kuitenkin Aston Martinin uusi tekninen johtaja Dan Fallows. Epäily oli se, että Red Bullin entinen aerodynamiikkajohtaja olisi tuonut suunnitelmansa Red Bullilta brittitalliin. Marraskuun testit murentavat tämän teorian, sillä Fallows liittyi organisaatioon vasta huhtikuussa.
Red Bull vastasi Aston Martinin temppuun hulvattomasti. Espanjan ensimmäisissä harjoituksissa koko Red Bullin varikkomuuri nautti poikkeuksellisesti virvokkeita vihreästä Red Bull -tölkistä, viitaten Aston Martinin uuteen ”vihreään Red Bulliin”.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
