Monacon harjoituksissa todella tiukkaa – onko Valtteri Bottaksen aika-ajoista tulossa katastrofi

Monacon kolmannet sekä viimeiset vapaat harjoitukset saatiin purkkiin lauantaina. Session nopeimman ajan pitkän taistelun jälkeen nappasi Red Bullin Sergio Perez. Meksikolainen kamppaili pitkään Charles Leclercin kanssa jättäen monacolaisen lopulta muutaman sadasosan päähän.
Kärkikolmikon täydensi Carlos Sainz sekä Max Verstappen. Hollantilaisen kyyti oli lähes puoli sekuntia tallikaveriaan hitaampaa.
Katseet kohdistuvat kuitenkin Alfa Romeon vauhtiin. Valtteri Bottas ennakoi Barcelonassa tallille mainiota viikonloppua, mutta kuljettajien kyyti aiheuttaa huolta. Bottas ei teknisten murheidensa jälkeen yltänyt kärkikymmenikköön yhdessäkään harjoituksessa. Samalla miehen tallikaveri Zhou Guanyu löytyy sijalta 19.
Sessiossa nähtiin myös vaarallisia tilanteita. Tuomaristolla on rutkasti töitä, sillä usea kuski on tutkinnan alla radalla estelystä. Monacon kapeilla kaduilla on luonnollisesti vaikea väistää nopealla kierroksella kiitävää autoa, mutta säännöt ovat samat jokaiselle.
Molemmat Mercedes-kuskit selvisivät kymmenen parhaan joukkoon, mutta suurempaa menestystä on vaikea ennustaa. Hopeanuolten ero kärkeen oli noin sekunnin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”