Legendaarinen F1-insinööri on huolissaan kuninkuusluokan sarjan tulevaisuudesta – ”Menemme aivan väärään suuntaan”
F1-historian lahjakkaimpiin insinööreihin kuuluva Adrian Newey on huolissaan sarjan nykysuunnasta. Kuninkuusluokka aloitti uuden aikakauden kaudella 2022. Tallien tehtävänä oli muovata autojen aerodynamiikka sopivaksi uusien sääntömuutosten kanssa.
Muutosten tarkoituksena on parantaa kilpailua radalla. Viime vuosina nähty ilmiö on todistanut, että suuremmat sekä painavammat F1-autot ovat vaikeampia ohitettavia varsinkin. Edellä ajavan auton aiheuttama likainen ilma vie jahtaavilta kuljettajilta suuren määrän downforcea pois. Perässä pysyminen oli lähes mahdotonta.
Aerodynamiikkaan urallaan keskittynyt Newey ei ole kuitenkaan tyytyväinen uusista säännöistä. Britti-insinöörin mukaan autot muistuttavat jatkuvasti tavallisia kilpa-autoja, eikä F1-sarjassa totuttuja innovatiivisia mestariteoksia.
– Autojen paino on noussut viime vuosina noin 600 kilosta peräti 800 kiloon. Samalla me työskentelemme niska limassa yrittäessämme päästä minimipainoon, Newey kommentoi PlanetF1-sivuston mukaan.
– Autoista on tullut painavempia sekä suurempia, eikä aerodynaamista hienoutta ole enää niin paljon, sillä ilmanvastus alkaa olemaan jo niin suurta. Luonnollisesti tämä on väärä suunta.
– Sama pätee jokaista autovalmistajaa, joilla on jostain syystä pakkomielle valmistaa jatkuvasti suurempia autoja. Ongelmaksi muodostuu se, kuinka paljon energiaa vaaditaan liikuttamaan sitä pirulaista.
– Minun mielestäni me tarvitsemme pienempia, kevyempiä sekä energiaystävällisempiä autoja.
Newey näyttää murheistaan huolimatta onnistuneen jälleen Red Bullin kilpurin suunnittelussa. Energiajuomatalli johtaa tällä hetkellä molempia MM-taulukoita.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”