Ferrari-tähdeltä rohkea veikkaus Mercedeksestä – saksalaistallin mestaruushaaveet voidaan unohtaa
MM-kärkinimi Charles Leclerc ei usko viime vuosien huipputalli Mercedeksen nousevan mestaruustaistoon tällä kaudella. Saksalaisvalmistajan aloitus uuden aikakauden formuloihin on ollut heikko. Edelliset kahdeksan kautta kärkikahinoissa viettänyt Mercedes kuuluu tällä hetkellä keskikastiin, eikä merkkejä parannuksesta ole näkynyt.
Tallin on määrä tuoda isoja päivityksiä tulevan viikonlopun Imolan kilpailuun, mutta niiden toimivuudesta ei voi mennä takuuseen. Leclerc myöntää saksalaistallin pystyvän nousemaan voittokamppailuihin, mutta mestaruustaisto on luultavasti positiivista ajattelua Mercedeksen osalta.
– En halua koskaan sivuuttaa heitä näistä keskusteluista, sillä heidän tiiminsä on niin vahva. He ovat osoittaneet sen menneisyydessä, Leclerc kommentoi CNN:lle.
– Fakta on kuitenkin se, että he ovat kyykänneet alkukaudella, eivätkä heidän ongelmansa tule katoamaan nopeasti. En tiedä, mestaruuteen heillä ei varmaan ole mahdollisuutta, mutta uskon heidän taistelevan voitoista myöhemmin tällä kaudella..
Leclerc itse johtaa MM-taistoa neljän kilpailun jälkeen. Monacolainen jäi ensimmäistä kertaa kärkikaksikon ulkopuolelle edellisessä kilpailussa Imolassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”