Fernando Alonson tulevaisuus Alpinella ei ole omissa käsissä – neuvottelut kahden kuskin välillä avataan kesäkuussa

Alpine ei ole vielä päättänyt ensi kauden kuljettajakaksikkoa. Viime kaudella uransa ensimmäisen voiton napannut Esteban Ocon solmi monivuotisen jatkosopimuksen tallin kanssa vuonna 2021, mutta Fernando Alonson tilanne on kysymysmerkki.
Viime kaudella kuninkuusluokkaan palannut Alonso on ilmaissut halunsa jatkaa Alpinella, vaikka miehen sopimus päättyykin tähän kauteen. Alonson kyyti on ollut tällä kaudella hyvää, mutta jatkuvat tekniset murheet sekä omat ajovirheet ovat jättäneet espanjalaisen pistesaldon toistaiseksi vain kahteen.
Alonso ei ole kuitenkaan ainoa ehdokas toiseksi Alpine-kuskiksi. Viime vuosien ehkä suurin lupaus, Oscar Piastri joutuu seuraamaan kuninkuusluokkaa varikkomuurilta jo tällä kaudella. Alpine ei halua huippulupaustaan sivuun myös ensi kaudella.
Alpinen tallipäällikkö Otmar Szafnauer paljastaa, että sopimusneuvotteluita ei olla vielä avattu. Ensi kauden kuljettajakuvioiden on määrä selvitä viimeistään kesällä.
– Emme ole vielä oikeastaan ajatellut sitä, sillä kaikki on vielä aikaista, Szafnauer kommentoi Motorsport.comille.
– Silverstonen kilpailun aikaan me uskomme pystyvämme aloittamaan neuvottelut.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”