Fernando Alonso latasi täyslaidallisen kritiikkiä F1-tuomariston niskaan – espanjalainen on kutsuttu kilpailunjohdon eteen kommenteistaan
Kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso ei sanojaan säästellyt Espanjan GP:n alla. Alonso oli erityisen tyytymätön tuomariston toimintaan Miamin GP:ssä. Alonsolle langetettiin kaksi aikasakkoa, jotka pudottivat miehen lopulta pisteiden ulkopuolelle.
Alonson mukaan tuomaristo sekä kilpailunjohto eivät ole oikeassa pestissä tällä hetkellä. Alonson kritiikki sivalsi tuomariston korvaan niin lujaa, että espanjalainen on kutsuttu kilpailunjohdon eteen ensimmäisen harjoituksen jälkeen.
– Me Alpinella uskomme, että se rangaistus oli väärin. Tuomariston ratkaisu osoitti kyvyttömyyttä tuomita moottoriurheilua, Alonso tylytti.
– He eivät olleet kovin ammattitaitoisia Miamissa. Minä arvioin yhden jarrutuksen väärin ja annoin sen sijan heti takaisin. Silti he vain antoivat minulle rangaistuksen ilman todisteita.
– Sinulla pitäisi olla kokemusta kilpailemisesta, jos haluat olla kilpailunjohtaja. Minusta nykyjohdolla ei ole hajuakaan kilpailemisesta.
Alonso on onnistunut nappaamaan vain kaksi pistettä tällä kaudella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää