F1-sarjassa on vireillä yksi viime kausien erikoisimmista rangaistuksista. AlphaTaurin Yuki Tsunoda on enää vain yhden varoituksen päässä peräti 10 lähtöruudun rangaistuksesta.

Japanilaiskuljettaja nappasi kauden neljännen varoituksensa Monacon toisessa harjoituksessa. Tsunoda todettiin syylliseksi vaarallisesta ajamisesta, kun hän blokkasi Haasin Kevin Magnussenin nopean kierroksen. Kolarilta vältyttiin, mutta Tsunodaa päätettiin muistaa tempustaan.

Uusien sääntöjen mukaan viisi varoitusta F1-kauden aikana tietää 10 ruudun rangaistusta. Uudistuksen ansiosta neljä muistutusta on täytynyt tulla ajorikkeistä, jotta rangaistus otetaan käyttöön. Tsunodalla varoitukset ovat tulleet estelystä sekä liian hiljaa ajamisesta aika-ajojen valmistavalla kierroksella.

Yksikin huomautus seuraavan 15 kisaviikonlopun aikana tarkoittaa 10 lähtöruudun pudostusta nuorelle japanilaiselle. Jos rike tapahtuu kilpailussa, niin rangaistus siirtyy seuraavaan kisaviikonloppuun.