Lewis Hamilton sekä Toto Wolff kävivät kiivasta sanaharkkaa kameroiden edessä – brittikuljettaja ei suostunut kommentoimaan tapahtunutta
Mercedeksellä eletään vaikeita aikoja. Viimeiset vuodet F1-sarjaa mielin määrin hallinnut saksalaistalli on valahtanu kauas kärjen vauhdista. Imolan aika-ajoissa kumpikaan Lewis Hamilton tai George Russell ei selvinnyt kärkikymmenikköön.
Tunteet ovat selvästi kireät tallin sisällä, sillä aika-ajojen jälkeen nähtiin erikoinen näky. Yleensä aina keskenään rauhallisesti keskustelevat Hamilton sekä tallipäällikkö Toto Wolff kiistelivät kiivaasti varikkopilttuussa. Molempien kasvoilta paistoi turhautuneisuus.
Session jälkeen Hamiltonilta kysyttiin tapahtuneesta, mutta britti ei suostunut avaamaan tilannetta.
– Se oli tallin sisäinen asia, joten en aio kommentoida sitä. Meidän täytyy vain jatkaa työskentelyä, Hamilton sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
– Itse aika-ajo ei ollut hyvä. Se on todella turhauttavaa. Tulimme tänne toiveikkaana. Kaikki ovat työskennelleet tehtaalla todella kovasti, mutta sitten asiat eivät menekkään toivotulla tavalla.
– Epäonnistuimme tänään tallina. Meillä oli mahdollisuuksia joita emme käyttäneet. Kilpailusta tulee vaikea, mutta toivottavasti sää paranee huomiselle.
Hamilton ei ole johtanut kierrostakaan kauden kolmessa ensimmäisessä kilpailussa. Vastaavanlainen tapaus on nähty edellisen kerran kaudella 2016.
Alta näet koosteen perjantain aika-ajoista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!