Lando Norris ei voinut uskoa F1-kuskin uskomatonta suoritusta todeksi – luuli kilpakumppanin vitsailevan

McLaren Lando Norris ei ollut uskoa Williamsin Alex Albonin huikeaa suoritusta viime viikonloppuna ajetussa Australian GP:ssä.
Albon ajoi kauden ensimmäiset pisteet Williamsille sijoittuen kymmenenneksi. Uskomattomaksi Albonin suorituksen teki se, että hän vaihtoi renkaat vasta viimeisellä kierroksella. Thaimaalaiskuljettaja joutui vaihtamaan renkaat vain, koska F1:n säännöt sanovat niin.
Voit lukea lisää Albonin huimasta suorituksesta täältä.
Albon ja Norris olivat kilpailun jälkeen yhtä aikaa haastattelupisteellä, ja Albonilta kysyttiin, että onko Williams jatkossa pistetaistelussa McLarenin kanssa. Tähän Albonin vastausta oli kyllä.
– Kuinka kaukana oikein olit Danielista (Ricciardo)? hämmentynyt Norris kysyi kilpakumppaniltaan.
– Olin parin sekunnin päässä hänestä viimeistä edellisellä kierroksella, mutta jouduin vaihtamaan renkaat, koska olin ajanut koko kilpailun samoilla renkailla, Albon selvensi.
– Etkä! Tuo sääntö pitäisi muuttaa, hämmentynyt Norris jatkoi.
Pian McLaren-kuljettajalle selvisi, että Albon oli varikkopysähdyksestä huolimatta ajanut pisteille. Tästä Norris yllättyi entistä enemmän.
– Siis ajoitko oikeasti pisteille? Luulin sitä aprillipilaksi, Norris sanoi naureskellen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan

- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”