Entiset F1-kuskit äänestivät kuninkuusluokan kaikkien aikojen kuljettajaa – listalta löytyy myös suomalaisväriä
Yksi maailman tunnetuimmista urheilusivustoista, ESPN, keräsi yhteen entisten F1- sekä F2-kuljettajien mielipiteet siitä, kuka on heidän mielestään F1-sarjan kaikkien aikojen kuljettaja.
Listalle pääsi lopulta 10 kuskia, jotka laitettiin prosentuaaliseen järjestykseen. Prosentin määräsi se, kuinka monta prosenttia vastaajista äänesti kyseistä kuljettajaa historian parhaaksi.
Listan kärjessä selvällä 38% voitolla komeilee seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton. Brittikuljettaja keräsi kaksinkertaisen määrän ääniä toiseksi sijoittuneeseen Michael Schumacheriin verrattuna. Saksalaisen prosentti oli 16%.
Vain yhden prosenttiyksikön päässä majaili brassilegenda Ayrton Senna. Sitten ero kasvaakin. Neljänneksi eniten ääniä sai Sebastian Vettel. Saksalaisen prosenttimäärä oli 9. Listan puoliväliin sijoittui ”Professori”, Alain Prost.
Sitten listalta löytyy suomalaisväriä. Kuusi prosenttia vastanneista äänesti Mika Häkkisen kaikkien aikojen F1-kuljettajaksi. Kaksinkertainen maailmanmestari tunnetaan Schumacherin kovimpana kilpailijana 1990-luvun sekä 2000-luvun alussa.
Listan täydensivät Fernando Alonso, Nigel Mansell, Jackie Stewart sekä Niki Lauda.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Riihimäki SM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan