Christian Horner piti Charles Leclercin pyörähdystä onnekkaana – ”Hän oli todella ahne”
Red Bull -päällikkö Christian Horner piti MM-kärkinimi Charles Leclercin loppuhetkien pyörähdystä onnekkaana. Monacolainen jahtasi Sergio Pereziä uudella pehmeällä renkaalla aivan kilpailun loppuhetkillä.
Mies kuitenkin teki ajovirheen mutkassa 14 pyörähtäen kolmannelta sijalta seinään. Leclerc pystyi jatkamaan kilpailua, mutta ohitti ruutulipun vasta sijalla kuusi.
Hornerin mielestä ”ahne” Leclerc oli onnekas, että kolarin vahingot eivät päättäneet miehen kilpailua.
– Hän (Leclerc) ajoi koko kilpailun aivan rajoilla. Datan mukaan hän oli Checoa nopeampi lähes koko kilpailun mutkassa 14. Pehmeällä renkaalla hän oli kuitenkin liian ahne, Horner kommentoi PlanetF1-sivuston mukaan.
– Virheitä kuitenkin sattuu. Hän oli onnekas päästessään maaliin asti ja napaten kuusi tärkeää pistettä. Meille hänen pyörähdyksensä oli mukava bonus. Saimme kurottua piste-eroa hyvin hänen ollessa poissa podiumilta.
Max Verstappen on enää 27 pistettä monacolaista perässä. Hollantilaisen tulokset tältä kaudelta ovat olleet kaksi voittoa ja kaksi keskeytystä. Tallikaveri Sergio Perez on vain viisi pistettä Verstappenia perässä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!