Red Bull -pomo sivuuttaa Max Verstappenin ankaran valituksen Bahrainin GP:n aikana – ”Ei sillä olisi ollut väliä”

Red Bullin kauden avaus oli surkea. Mainion aika-ajon jälkeen tallin kilpailu mureni loppuhetkillä, eikä tallille jäänyt lopulta pistettäkään nimiinsä.
Tallin ongelmat olivat kuitenkin huomattavissa jo ennen Max Verstappenin sekä Sergio Perezin moottoriongelmia. Erityisesti Verstappen oli todella vihainen tallilleen tiimiradiossa.
Uuden rengassäännön mukaan kumeja saa lämmittää vain 70 asteiseksi ennen renkaidenvaihtoa. Tästä syystä RB pyysi toisena kilpailussa majailevaa Verstappenia ajamaan ensimmäisen kierroksen pysähdyksensä jälkeen rauhassa. Hollantilaisen mukaan tästä syystä hän ei pystynyt nappaamaan johtoasemaa Charles Leclerciltä.
– Tämä on jo toinen kerta kun näin käy. En tee tuota enää ikinä, vaikka kuinka pyytäisitte, Verstappen manasi.
Tallipäällikkö Christian Hornerin mukaan Verstappen ei olisi onnistunut pitämään Ferraria takanaan, vaikka talli ei olisikaan ohjeistanut hollantilaista ajamaan rauhallisemmin.
– Kyseessä on todella pieni ero. Hänestä tuntui, että hän olisi voinut tehdä enemmän ohittaakseen Charlesin.
– Mutta vaikka hän olisikin päässyt ohi, niin he olisivat ohittaneet meidät heti takaisin. Heillä oli yksinkertaisesti nopeampi auto, joten onnittelut heille kaksoisvoitosta.
Red Bullin mukaan molempien autojen bensansyöttö petti kilpailun loppuhetkillä. Tallilla on mahdollisuus ottaa revanssi tulevana viikonloppuna Saudi-Arabiassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan