F1-kuljettajat suunnittelivat Saudi-Arabian GP:n boikotoimista, ennen kuin heille kerrottiin ”mahdollisista seuraamuksista” mikäli he eivät aja kilpaa, uutisoi BBC.

Boikotoinnin taustalla on perjantainen huthikapinallisten tekemä ohjusisku öljy-yhtiö Aramcon jakelukeskukseen vain muutamien kilometrien päässä Jeddan F1-radasta. Isku tapahtui ensimmäisten harjoitusten loppuhetkillä ja kriisipalaverin jälkeen toisen harjoituksen alku venyi 15 minuutilla.

Toisten harjoituksien jälkeen pidettiin jälleen uusi palaveri, jossa päätettiin kilpailuviikonlopun vietävän normaalisti läpi. Brittilehden mukaan kuljettajat sekä tallit saatiin vakuutettua kisaamaan saatuaan tarkempaa informaatiota tapahtuneesta.

– Yksi osa tätä informaatiota piti sisällään mahdolliset seuraamukset, mikäli kilpailua ei ajeta. Esimerkiksi sitä, kuinka helposti tallit ja kuljettajat pääsisivät poistumaan maasta, jos kilpailu perutaan, lukee uutisessa.

Formula 1 -sarjan toimitusjohtaja Stefano Domenicali vakuuttaa kisatapahtuman järjestämisen olevan täysin turvallista. F1-pomo oli yhteydessä suoraan Saudi-Arabian viranomaisiin.

– Saimme täydet takeet siitä, että tälle maalle turvallisuus on kaikkein tärkein asia tilanteesta riippumatta. Turvallisuuden täytyy olla taattu, sanoi Domenicali.

– He (paikalliset viranomaiset) ovat täällä perheidensä kanssa ja itse asiassa täällä rata-alueella. Heillä on kaikki systeemit suojellakseen aluetta, kaupunkia sekä kaikkia paikkoja mihin menemme.

– Siksi olomme on luottavainen ja meidän on vain luotettava paikallisiin viranvalvojiin. Näistä syistä kilpailutapahtuma jatkuu, vakuutteli F1-pomo.

Domenicalilta kysyttiin kuitenkin vielä, että olivatko kuljettajat samaa mieltä päätöksen kanssa. Italialaisen vastaus oli lyhyt, mutta paljon puhuva ja jättää edelleen mustan pilven viikonlopun ylle.

– He tulevat olemaan radalla, vastasi Domenicali.

Myös FIA:n presidentti Mohammed Ben Sulayem vakuutteli kaikkien osallisten olevan täysin turvassa ja viittasi huthikapinallisten aikomuksiin kommentillaan.

– Heidän kohteitaan ovat infrastruktuuri, eikä siviilit, eikä missään nimessä tämä rata, sanoi puolestaan FIA:n pomo.

– Olemme tarkistaneet faktat ja saaneet varmistuksen korkeimmalta taholta siitä, että tämä on turvallinen paikka. Nyt mennään ajamaan kilpaa.

LUE MYÖS: