Jättiyllätyksen Bahrainissa pöytään iskenyt Haas uskoo pystyvänsä samanlaisiin suorituksiin joka radalla
Viime vuodet pohjamudissa kyntänyt Haas iski pöytään jättiyllätyksen Bahrainissa, kun talli onnistui nappaamaan viidennen sijan sunnuntain GP:ssä. Sija oli tallille korkein sitten kauden 2018 Itävallan GP:n.
Koko talli huokui ylpeyttä sekä ennen kaikkea huojennusta. Haas päätti olla kehittämättä kilpuriaan viime kaudella siinä toivossa, että se saisi varaslähdön uusiin sääntömuutoksiin. Näin näyttää tapahtuneen.
Tallipäällikkö Günther Steiner on luottavainen, että talli pystyy esittelemään samanlaisia suorituksia joka radalla tällä kaudella.
– Auton pitäisi olla kilpailukykyinen joka radalla. Toki joskus hieman vähemmän, mutta sama koskee muitakin talleja, Steiner kommentoi PlanetF1-sivustolle.
– Minusta tämä on hienoa koko sarjalle.
Viime viikonloppuna huipputasolla suorittanut Kevin Magnussen ylistää myös tallin kehittämää kilpuria.
– Se oli aika uskomatonta. Auto tuntui loistavalta ja pystyimme haastamaan koko kilpailun.
– Ensimmäisellä stintillä renkaiden kuluma oli hieman suurempaa mitä odotimme, mutta paikkasimme sitä hyvin radalla toisen stintin aikana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!