Virallista: Michael Masi menettää paikkansa F1-kilpailunjohtajana – austraalialaisen paikalle palkataan kaksi kokenutta tekijää

Kansainvälisen autoliiton presidentti Mohammed Ben Sulayem tiedotti torstaina muutoksista F1-sarjan tuomarointirakenteeseen. Suurin uutinen on se, että F1-sarjan kilpailunjohtajana viimeiset kolme vuotta toiminut Michael Masi ei tule jatkamaan pestissään.
Austraalialainen joutui kovan kritiikin kohteeksi viime kauden päätöskilpailun tapahtumien johdosta. Masi käytti valtaansa muovatessaan turva-autosääntöjä kauden viimeisillä kierroksilla ratkaisten mestaruuden Max Verstappenin hyväksi. Mercedes protestoi päätöstä, mutta päätti lopulta antaa FIA:n järjestämän sisäisen tutkinnan selvittää asia.
Austraalialaiselle on tarjottu toista pestiä FIA:n sisältä.
Masin paikalle nostetaan kaksi miestä. DTM-sarjan kilpailunjohtaja Niels Wittich sekä WEC-sarjassa toiminut Eduardo Freitas tulevat vuorottelemaan roolissa. He saavat avukseen Herbie Blashin, joka tulee toimimaan kaksikon neuvonantajana.
Kilpailunjohtajat saavat avukseen myös erillisen kilpailukomitean, joka toimii etänä kaksikon tuken. Lisäksi suora radioyhteys kilpailunjohtajalle suljetaan kokonaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan