Uudet F1-kehityssäännöt aiheuttavat päänvaivaa kuskeille – Valtteri Bottakselta erikoinen huomio talvitesteissä
F1-sarja on aloittamassa uuden aikakaude vuonna 2022. Täysin uudet kilpurit on pyritty rakentamaan niin, että kilpaileminen olisi parempaa kuin koskaan. Aerodynaamisten muutosten ansiosta autojen pitäisi pystyä seuraamaan toisia paremmin myös mutkissa.
On kuitenkin turvallista olettaa, että ensimmäistä kertaa vastaavia muutoksia kehittäneet Ross Brawn ja kumppanit eivät ole välttämättä pystyneet ajattelemaan jokaista mahdollista epäkohtaa uusissa säännöissä. Kuljettajat ovatkin raportoineen kummallisia muutoksia toisiaan vastaan kilpailemisessa.
Laajiten kommentoitu muutos on viime vuosina suuressa roolissa olleen vetoavun heikkeneminen. Alfa Romeo -kuljettaja Valtteri Bottaksen mukaan toisen kuskin perässä ajaminen suorilla ei anna läheskään yhtä suurta nopeusetua.
– Olen puhunut tästä myös muille kuljettajille ja olemme huomanneet saman: vetoavun tuoma etu on vähentynyt paljon, Bottas aloitti.
– Uskon kuitenkin, että DRS:n vaikutus tulee olemaan suurempi, sillä siivet ovat leveämpiä. Se saattaa paikata vetoavun puutetta.
Bottaksen Mercedes-paikan ottanut George Russell komppasi suomalaista.
– Voimme ajaa nyt lähempänä, mutta vetoavun tuoma etu on kutistunut. Seurasin Landoa (Norris) vain muutaman autonmitan päässä, mutta en saanut häntä suoralla kiinni mitenkään.
Ferrari-kuski Charles Leclercin mukaan auto menettää aerodynaamisia ominaisuuksiaan, jos kuljettaja on noin sekunnin päässä edellä menevästä autosta. Etu palaa kuitenkin, kun ero kutistuu viiteen kymmenykseen.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”