Toto Wolff tyrmää Lewis Hamiltonin rajun väitteen F1-tuomaristosta – ”Minusta se ei ole totta”

Kansainvälinen autoliitto julkisti muutoksia F1-sarjan tuomarointiprosessiin viime viikolla. Samalla kilpailunjohtaja Michael Masi sai lähteä pestistään.
Kauden päätöskilpailu Abu Dhabissa sai aikaan yhden moottoriurheilumaailman suurimmista kohuista viimeiseen vuosikymmeneen. FIA:n sisäinen tutkinta sekä ulkopuolinen paine ajoivat maaliin uudet muutokset F1-tuomaritoimintaan.
Päätöskisassa eniten kärsinyt Lewis Hamilton viittasi keskiviikkona siihen, että kuninkuusluokan tuomaristossa suosittaisiin tiettyjä kuljettajia, mikä vaikuttaa päätöksentekoon.
Miehen tallipäällikkö Toto Wolff ei allekirjoita tähtikuljettajansa rajua väitettä.
– Tarvitsemme ammattilaisia tuomariston pöydän ääreen, Wolff aloitti Autosportin haastattelussa.
– Mutta mielestäni tuomaristo ei suosi tietoisesti ketään, he ovat fiksuja ihmisiä. Mutta tärkeintä on rakentaa kilpailuille tukeva pohja. Tuomariston pitää asettaa tälle sopivat standardit.
– Sen me ansaistemme ja sitä jokainen odottaa. Mielestäni sarjalla on rutkasti hyviä ihmisiä, joista valita. Olemme käyneet hyviä keskusteluja tuomaritoiminnan parantamiseksi. Viime kaudella ongelma oli epätasaisuus.
– Minulla on luotto Mohammediin (bin Sulayem, FIA:n presidentti), että hän saa nämä epäkohdat siistittyä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan