McLarenin erikoinen kehitysratkaisu mietityttää brittitallin sisällä – edellisen kerran sama ratkaisu päättyi lyhyeen
Kuva: Getty Images
McLaren julkisti uuden aikakauden F1-kilpurinsa perjantaina. Talli myönsi jättäneensä osan uusista kehityksistään vielä piiloon, mutta yksi innovaatio oli tapetilla lanseeraustilaisuudessaan.
McLaren on päättänyt käyttää jousituksessaan erikoista ratkaisua ilmanohjauksen parantamiseksi. Yleensä F1-autoissa käytetään etujousituksessa työntötanko – ja takajousituksessa vetotankosysteemiä. McLaren on kuitenkin päättänyt vaihtaa mekanismit toisin päin.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun brittitalli on yrittänyt vastaavaa. Kaudella 2013 temppu ei toiminut toivotulla tavalla ja McLaren valahti MM-taulukossa lopulta viidenneksi. Suunnitelma ei kestänyt kauden loppuun asti.
Tallin tekninen johtaja James Key uskoo kuitenkin, että McLaren on oppinut edellisestä kokeilustaan. Tallin sisällä jousitusuudistukseen suhtaudutaan kuitenkin varauksella.
– Se tulee näkymään aika selvästi radalla. Sitä ei myöskään voi kopioida kovin helposti. Odotamme innolla, jos joku muu käyttää samaa systeemiä. Aston Martinilla ei ainakaan näyttänyt olevan tätä käytössä, Key kommentoi The Race -julkaisulle.
– Koko jousituksemme pohja liittyy aerodynamiikkaan. Uskon, että näemme paljon erikoisia ratkaisuja ensi kaudella. Tämän toimimaan saaminen oli haastavaa, mutta olemme käyttäneet paljon aikaa siihen. Opimme edellisestä epäonnistumisestamme.
– Uskon, että etujousitus toimii toivotusti. Auton takaosa on eri asia. Olemme käyttäneet vanhaa systeemiä jo pitkään. Jos olemme ainoat, jotka ovat kokeilleet tätä, niin olemme joko tehneet kaiken todella hyvin tai todella …, Key päätti analyysinsä.
McLaren nappasi viime kaudella ensimmäisen voittonsa sitten Brasilian GP:n vuonna 2012.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle