Valtteri Bottas myönsi tehneensä uuden sopimuksen vain oma menestys mielessä – ”Halusin sopimuksen, jossa sain kaiken haluamani”
Alfa Romeolle siirtyvä Valtteri Bottas myöntää lähestyneen viime kesän sopimusneuvotteluja itsekkäästi. Viisi kautta Mercedeksellä olivat sujuneet lähes poikkeuksetta Lewis Hamiltonin siipimiehenä. Kaiken kruunasivat pätkäsopimukset, jotka olivat pahimmassa tapauksessa allen vuoden mittaisia.
Bottaksen mukaan monivuotinen sopimus oli suurin paino vaakakupissa seuraavan sopimuksen sorvaamisessa. Suomalainen teki hyvin selväksi hänen taustajoukoilleen, että sopimusneuvotteluissa Bottas jahtaa vain oman uransa parantamista. Sveitsiläistalli täytti nämä kriteerit.
– Mietin näitä asioita paljon heinäkuussa. Oli minun aikani olla ”itsekäs”, Bottas aloitti The Racen haastattelussa.
– Oli minun aikani miettiä parasta peliliikettä minulle. Mikä edistäisi minun uraani parhaiten ja tekisi minut onnelliseksi. Tein sopimuksen puhtaasti itseäni ajatellen. Tein tämän lähestymisen selväksi myös taustajoukoille.
Siirto Alfalle tarkoittaa myös putoamista F1-sarjan nokkimisjärjestyksessä. Mercedeksellä Bottaksen paikka oli sarjan kärjessä. Alfa Romeon mukana pisteetkin tulevat olemaan haaste. Tämän suomalainen kuitenkin tiedostaa.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”