Alfa Romeolla ja Valtteri Bottaksella yhteiset sävelet – ”Hän tietää, että starttaamme jälkimmäiseltä puoliskolta lähtöruudukkoa”
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur ei pelkää, että talliin täksi kaudeksi siirtynyt Valtteri Bottas alkaisi turhautumaan keskikastin kahinoihin missään vaiheessa.
Bottas siirtyi sveitsiläistalliin viiden Mercedeksellä vietetyn kauden jälkeen, joista jokaisen päätteksi suomalainen pääsi juhlimaan valmistajien maailmanmestaruutta. Vasseur kertoo jakavansa Bottaksen kanssa yhteiset intressit ja samanlaisen filosofian alkavan yhteistyön alkumetreillä.
– Hän saattaisi turhautua, jos tavoitteena olisi voittaa maailmanmestaruus, sanoo Vasseur GPFansin haastattelussa.
– Hän tietää täysin projektin hengen ja tietysti haluamme toki tehdä parhaamme. Jokaisessa sessiossa haluamme tehdä parempaa työtä kuin edellisenä päivänä ja tämä on mentaliteettimme.
Bottas on tottunut viiden viime kauden aikana taistelemaan lähes poikkeuksetta kärkisijoista, mutta molemmat osapuolet tietävät mitä todennäköisesti tuleman pitää.
– Hänkin tietää, että starttaamme jälkimmäiseltä puolelta lähtöruudukkoa, jatkaa tallipomo.
– Hän on tarpeeksi fiksu. Hän tietää täysin tallin tason, tiimin teknologian, eikä se ole ongelma niin kauan, kun tavoitteet ovat samoja.
LUE MYÖS:
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan