Aston Martin -kuljettaja Sebastian Vettel puhuu ylistävään sävyyn kuluvaan kauteen uransa lopettavasta Kimi Räikkösestä.

Kaksikko ajoi Ferrarilla tallikavereina kaudet 2015-18. Nelinkertainen mestari kertoo heidän ystävystyneen jo kuitenkin paljon tätä aiemmin. Vettel sanoo ihailevansa Räikkösessä erityisesti sitä, että hän on edelleen täysin samanlainen kuin saksalaisen tavatessa hänet ensimmäisen kerran monia vuosia sitten.

– Hän on todennäköisesti yksi niistä harvoista kuljettajista, joka ei ole muuttunut ollenkaan siitä päivästä, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, kertoo Vettel GPblogin mukaan.

– Hän on aina ollut erittäin avoin ja muistan kuinka hän toivotti minut tervetulleeksi lajiin ollessani nuori poika. Siihen aikaan hän oli todella arvostettu kuski, ellei jopa arvostetuin, hehkuttaa Vettel.

Räikkönen voitti maailmanmestaruuden Ferrarilla vuonna 2007, jolloin Vettel otti itse vasta ensimmäisiä askeliaan kuninkuusluokassa. Vettel ja Räikkönen ovat samalla lähtöviivalla enää kahden kilpailun verran, kun 42-vuotias suomalaiskonkari ripustaa ajohanskat naulaan Abu Dhabin päätöskilpailun jälkeen.

Räikkönen ei ole jäisen ulkokuorensa takia saanut lempinimeään turhaan, mutta Vettel sanoo, ettei hän ole koskaan nähnyt Jäämiestä ehkä samalla tavalla kuin monet muut.

– Häntä jäädään kaipaamaan. Hän on todellinen hahmo ja nautin ajastani hänen kanssaan tallitovereina, vaikka tunsimmekin jo toisemme ennen sitä, jatkaa saksalaismestari.

– Suuri kunnioitus. En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa hänen kanssaan tulisi riideltyä. Jos näin käy, on vika sinussa.

– Hän on mahtava persoona ja olen varma, että pysymme yhteyksissä, joten toivotan hänelle kaikkea hyvää. Jään myös kaipaamaan sitä hiljaisuutta, vitsaili Vettel lopuksi.