Red Bull -pomo ei sulata Max Verstappenin rangaistusta – paljastaa myös hollantilaisen kärsineen vahinkoa peräänajon seurauksena

Red Bull -kuljettaja Max Verstappen lähtee historian ensimmäisestä Saudi-Arabian GP:stä yhteensä 15 sekuntia rangaistussakkoja niskassaan. Verstappen todettiin syylliseksi radalta poistumiseen hyödyn saamiseksi sekä Lewis Hamiltonin peräänajon aiheuttajaksi äkkijarrutuksella.
Red Bull -päällikkö Christian Horner ei yllättäen ollut samaa mieltä tuomariston kanssa sunnuntai-illan tapahtumista.
– Mielestäni meitä on kohdeltu väärin tänään. Saimme viiden sekunnin aikasakon ja sitten meidän peräämme ajettiin. Max on selittänyt tuomaristolle, miten hän vain yritti antaa paikkaa takaisin, Horner kommentoi Sky Sportsille.
– Kerroimme kilpailunjohdolle, että aiomme antaa sijoituksen takaisin Hamiltonille. Max nosti jalkaa kaasulta, mutta Lewis taisi tehdä samoin. En tiedä yrittikö hän pelleillä DRS-viivan kanssa, mutta me teimme aikeemme selväksi.
– Väittelimme Michaelin (Masi, kilpailujohtaja) kanssa tilanteesta. Hän olisi vienyt tilanteen tuomaristolle, jos emme antaisi paikkaa takaisin. Joten teimme niin.
Hornerin mukaan Verstappenin auto sai rutkasti vahinkoa yhteentörmäyksessä Hamiltonin kanssa.
– Hän sai ison kolauksen diffuuseriin, kun Lewis ajoi häntä perään. Saimme siitä paljon vahinkoa. Todella raivostuttavaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat