Päätös: Max Verstappenille jo toinen rangaistus Saudi-Arabiassa – hollantilainen todettiin syylliseksi yhteentörmäykseen Hamiltonin kanssa

FIA on langettanut Max Verstappenille 10 sekunnin aikasakon kolaristaan Lewis Hamiltonin kanssa Saudi-Arabian osakilpailussa. Hollantilainen sai siis yhteens 15 sekuntia rangaistuksia kilpailun loppuaikaansa. Lisäksi Verstappen saa tililleen kaksi rangaistuspistettä. Hänen määränsä on nyt seitsemän.
Aikasakko ei kuitenkaan muuta kilpailun lopputulosta, joten Verstappen pitää toisen sijansa. Hollantilainen todettiin syylliseksi Hamiltonin peräänajoon kilpailun loppupuolella. Verstappenia ohjeistettiin päästämään Hamilton ohitse laittoman ohituksen jälkeen.
Kommunikaation puute johti kuitenkin siihen, että Hamilton ei ohittanut RB-kuljettajaa. Verstappen jarrutti äkillisesti, joka johti peräänajoon Hamiltonin toimesta. Tuomariston mielestä Verstappenin temppu oli syy osumaan. Tuomariston saaman datan perusteella Verstappen jarrutti äkillisesti 2,4g:n voimalla.
Mestaruus ratkaistaan kauden viimeisessä kilpailussa Abu Dhabissa. Kuljettajat lähtevät kisaan tasapisteistä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat