Ohitustilaston kärkimiehet hauskuuttivat torstain pressissä – ”Lasketaanko se, jos päästän ohi ja ohitan uudestaan?”

F1-sarja lanseerasi kuluvalla kaudella uuden palkinnon, kun kauden päätteeksi eniten ohituksia tehnyt kuljettaja julistetaan jonkin sortin ohitusmestariksi.
Tällä hetkellä tilaston kolmen kärjessä puhuu kokemus, kun ensimmäiset kolme sijaa pitävät hallussaan Fernando Alonso, Sebastian Vettel sekä Kimi Räikkönen.
Alpinen kokeneella espanjalaisella on tilaston mukaan kasassa 116 ohitusta ja Vettelillä sekä Räikkösellä molemmilla vain yksi vähemmän. Ohitustilasto tuli puheeksi torstain lehdistötilaisuudessa ja kolmikko alkoikin heittämään huulta aiheesta.
– Meidän täytyy tietää mikä on palkinto. Sitten voisimme vaikka jakaa sen, aloitti Alonso.
– Mehän voisimme itse asiassa feikata sen, jatkoi Vettel.
Tähän Alonso lisäsi naureskellen, että voisivat tehdä vaikka 20 ohitusta tänä viikonloppuna. Samassa Räikkönen oli kehitellyt mielessään tavan hankkia lisäohituksia. Suomalainen oli muutenkin huumoripäällä torstaina ja jatkoi samaa rataa.
– Ehkä minun pitäisi startata viimeisenä. Lasketaanko se, jos päästän jonkun ohi ja ohitan hänet uudelleen, kyseli suomalaiskonkari huulta heittäen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat