”Minun on nostettava tasoani” – jatkosopimuksen saanut F1-kuski tiedostaa ongelmansa
Red Bullin kakkoskuljettaja Sergio Perez toivoo itseltään petrausta ensi kaudeksi, vaikka myöntää ensimmäisen kaudenkin itävaltalaistallissa vieneen häntä merkittävästi eteenpäin.
Perez sijoittui kuljettajien MM-sarjassa lopulta neljänneksi. Red Bull ei voittanut valmistajien maailmanmestaruutta, mutta Max Verstappen voitti osittain myös Perezin avustuksella kuljettajien MM-tittelin.
Meksikolaiskuskin mukaan tallilta ja erityisesti medialta tullut paine oli uutta, mitä Red Bull -pesti toi mukanaan.
– Se ei ole ollut helppoa, mutta olen päässyt uudelle tasolle sen ansiosta. Myös Max tallikaverina on tehnyt minusta paremman kuljettajan, Perez sanoi Motorsportille.
Vaikka Perez kokee kehittyneensä ensimmäisen kauden runsaasti, näkee hän, että kehitystä on vielä paljon edessä.
– Minulta puuttui tasaisuutta. En saanut aina autosta irti sataprosenttisesti kaikkea.
– Minun on nostettava tasoani ensi kaudeksi. Ja toivottavasti se vie meitä kaikkia eteenpäin, Perez summasi.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Red Bull -pomo paljastaa: Talli yritti erottaa Daniel Ricciardon jo aiemmin kaudella
- F1-talli päätymässä rajuun ratkaisuun – hylkää omat moottorinsa
- MM-rallitähdet samassa junassa Max Verstappenin kanssa – ”FIA:n johto pyytänyt sulkemaan suumme”
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä