Max Verstappenin lauantain kolari aiheutti rutkasti töitä mekaanikoille – myös Valtteri Bottaksen autoa ehostettu

Lauantain aika-ajon seinään päättänyt Max Verstappen pystyy lähtemään sunnutain kilpailuun omalta paikaltaan, eli kolmannesta lähtöruudusta. MM-kärkinimi selvisi tärskystä ilman vaihdelaatikkorikkoa, mutta töitä RB-mekaanikot saivat silti rutkasti.
FIA julkaisi virallisen tiedotteensa, missä kerrottiin kaikki Verstappenin parc ferme -säännön alaisuudessa tehdyt muutokset. Samassa tiedotteessa ilmenee myös se, että Valtteri Bottaksen autoon on tehty pieniä muutoksia.
Verstappenin autoon on rakennettu lähes kokonaan uusi jousitus oikealle puolelle. Lisäksi auton jarrumateriaalia on uusittu tärskyn jälkeen. Myös etusiipeä on ehostettu.
Bottaksen autoon on luonnollisesti tehty paljon vähemmän muutoksia. Pääasiassa suomalaisen etusiipeä on asennettu uudestaan. Myös bensansyöttöön ollaan kiinnitetty huomiota lauantain ongelman johdosta.
Red Bull pelaa kieltämättä riskipeliä tähtikuskinsa kanssa. Jos Verstappenin vaihdelaatikko ei ole täysin kunnossa, voi se johtaa keskeytykseen sekä suureen pistemenetykseen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat