Fernando Alonso hehkuttaa Max Verstappenin suorituksia – ”Hän on ollut askeleen meitä kaikkia edellä”

Alpine-kuljettaja Fernando Alonson mielestä Red Bullin Max Verstappen on ollut selkeästi viikonloppuna päättyvän F1-kauden paras kuljettaja.
Verstappen ja Mercedeksen Lewis Hamilton lähtevät sunnuntain päätöskilpailuun tasapisteistä. Hollantilainen jahtaa uransa ensimmäistä mestaruutta, siinä missä Hamiltonille titteli olisi jo kahdeksas.
Alonso itse on voittanut mestaruuden omalla urallaan kahdesti ja kehaisee molempia mestaruuskandidaatteja, vaikkakin espanjalaisen mielestä Verstappen ansaitsisi voittaa tämän kauden mestaruuden.
– He ovat ensimmäinen ja toinen jokaisessa kilpailussa, koska he ovat eri tasolla, sanoo Alonso motorsport.com –sivustolla.
– On upeaa nähdä, kuinka he kirittävät toisiaan. Viimeinen kilpailu tulee olemaan kiihkeä ja sitten näemme.
Hamilton saapuu päätöskilpailuun kolmen GP:n voittoputkessa ollen ykkönen Brasiliassa, Qatarissa sekä Saudi-Arabiassa. Alonso kokee Mercedeksen ottaneen suuren harppauksen loppukaudella, joka on tehnyt asiat Hamiltonille helpommaksi. Samalla kaksinkertainen mestari sanoo Verstappenin olevan Red Bullin kantava voima, joka repii työkalustaan irti enemmän, kuin se olisi mahdollista.
– Mercedes on ollut hieman vahvempi viime kisoissa, mutta omasta mielestäni Max ajaa askeleen meitä kaikkia edellä, jatkaa espanjalainen hollantilaisen suitsuttamista.
– Näimme hänen kierroksensa Jeddassa, kunnes hän osui seinään viimeisessä mutkassa. Se (vauhti) tuli Maxista, ei Red Bullin autosta.
– Joten siltä osin mielipiteeni on se, että Mercedes ansaitsee valmistajien mestaruuden heidän paremman autonsa johdosta. Mutta yleisesti katsoen Max on ajanut askeleen edellä meitä kaikkia koko vuoden ajan, sanoi Alonso.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet
- F1-kisassa dramaattinen startti – Max Verstappen kolattiin ulos kisasta
- F1-sarjan klassikkokisalle pitkä jatkosopimus
- Tuukka Taposella ankea viikonloppu Itävallassa
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Keskeytys – Tuukka Taponen kolattiin tylysti ulos
- Mercedes-pomolta jättipaljastus: Talli neuvottelee Max Verstappenin kanssa
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Lando Norris palasi ja tykitti pohja-ajan – McLarenit karkumatkalla
- F1-debytantti säväytti harjoituksissa – George Russell nopein
- Tuukka Taposelle jättipettymys Itävallassa