F1-kilpailujohdolta tiukka linjaus kauden viimeiseen osakilpailuun – epäurheilijamaiset temput voivat johtaa jopa hylkäykseen mestaruustaistosta
Kuva: Getty Images
Kauden viimeisen osakilpailun alla F1-kilpailujohtaja Michael Masi on lähettänyt perinteisen kisamuistionsa talleille ennen Abu Dhabin kisaviikonloppua. Liitteissä oli kuitenkin mukana myös muistutus neljästä F1-sarjan urheilusääntöpykälästä.
Muistutus on selvä varoitus Mercedekselle sekä Red Bullille ennen mestaruuden ratkaisevaa koitosta. Lewis Hamilton sekä Max Verstappen ovat tasapisteissä, eikä kaksikon välillä ole vältytty osumilta kauden aikana. Verstappen keräsi edellisessä kilpailussa 15 sekunnin edestä aikasakkoja Jeddassa.
Verstappen on edellä mestaruustaistossa vain voittojen turvin. Jos molemmat keskeyttävät, niin on Verstappen mestari.
Masin viestissä muistutetaan, että epäurheilijamainen käytös voi johtaa mahdolliseen pistemenetykseen tai jopa hylkäykseen MM-taistosta. Tämän lisäksi rangaistus tulisi vaikuttamaan kuljettajien -sekä valmistajien MM-taistoon.
Edellisen kerran kuljettaja diskattiin MM-taistosta kaudella 1997. Tällöin Michael Schumacher yritti kolaroida lopulta mestaruuden voittaneen Jacques Villeneuven kanssa kauden päätöskilpailussa Jerezissä.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”