Entinen F1-kuski lataa pöytään kovan väitteen: Valtteri Bottas maksoi Lewis Hamiltonille maailmanmestaruuden Abu Dhabissa
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuljettaja sekä nykyinen asiantuntija Jolyon Palmer uskoo, että viimeistä kilpaliluaan Mercedeksellä ajanut Valtteri Bottas maksoi Lewis Hamiltonin mestaruuden heikolla suorituksellaan.
Britti menetti kahdeksannen mestaruutensa viimeisellä kierroksella sunnuntaina. Bottas joutui ajamaan kilpailun vanhalla moottorilla. Suomalainen ylitti lopulta ruutulipun samalla sijalla, miltä hän lähtikin, eli kuudentena.
Palmerin mukaan Bottaksen poissaolo kärkikahinoista antoi mahdollisuuden Verstappenille käydä varikolla kaksi kertaa ”ilmaiseksi”.
– Bottaksen kilpailu oli kaamea. Maksoiko hän Hamiltonille mestaruuden? Jos hän olisi ollut Verstappenin varikkoikkunassa, niin hän ei olisi saanut ilmaisia pysähdyksiä, Palmer kommentoi Sky Sportsille.
– Bottas on ollut loistava kuljettaja tallille jo vuosia. Viimeisessä kilpailussa hän kuitenkin katosi, eikä estänyt Verstappenin varikkopysähdyksiä. Jos Mercedes saa hänet 23 sekunni päähän Verstappenista, ei hän silloin voi pysähtyä ja Lewis on mestari.
– Bottas on ollut hyvä tallikaveri, mutta häneen ei voinut luottaa silloin, kun se merkitsi eniten. Perez (Sergio) puolestaan oli oikeassa paikassa ja teki kaikkensa Verstappenin auttamiseksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys