Valtteri Bottaksen Mercedeksellä korvaava George Russell on turhautunut Williamsin kehitykseen – ”Vauhti ei ole vain riittänyt”

Mercedekselle ensi kaudella siirtyvä George Russell on turhautunut Williamsin vauhdin puutteeseen viime kilpailuissa. Alati aika-ajon toiseen osioon selvinnyt britti tuntee, että Williamsin kehitys on valunut alamäkeen kauden jälkimmäisellä puoliskolla.
– Kaikki ovat turhautuneita tähän tilanteeseen tallissa. Meidän täytyy keskittyä vauhdin puutteen löytämiseen. Sunnuntait ovat aina olleet meille vaikeita, mutta olemme pystyneet paikkaamaan kilpailuja vahvoilla aika-ajosuorituksilla, Russell kommentoi GpFans-sivuston mukaan.
– Nyt kuitenkin jostain syystä vauhti ei riitä edes lauantaisin. Meidän täytyy tehdä kaikkemme kahdessa seuraavassa kilpailussa, jotta saamme kahdeksannen sijan varmistettua valmistajien taistossa.
Williamsin kaula Alfa Romeoon pistetaulukossa on tällä hetkellä 12 pistettä. Russell nappasi uransa ensimmäiset pisteet Williamsilla Unkarissa tällä kaudella. Brittikuski on yltänyt kärkikymmenikköön neljästi tällä kaudella.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan