Sebastian Vettel ei nauti keskikastin väännöistä – ”Ei ihan sitä, minkä takia olen täällä”

F1-konkari Sebastian Vettel kertoo, ettei kisaaminen keskikastissa tunnu samalta, kuin kärkisijoista vääntäessä.
Käytännössä koko edellisen vuosikymmenen kärkitaistoissa nähty saksalainen siirtyi täksi kaudeksi Ferrarilta Aston Martinille, jolla ei olla satunnaisia yllätyksiä lukuunottamatta taistelu paikasta palkintokorokkeella.
– Se tyydytys ylittäessä maaliviivan ei vain tunnu samalta, kertoi nelinkertainen mestari Sky Sportsille.
Vettel kertoo jo nyt kaipaavansa sellaista ylimääräistä buustia, jonka hän sanoo saavansa faneilta sijoittuessaan aikkapa kilpailussa kolmen sakkiin.
– Nyt kisaat ja olet kymmenes, yhdeksäs tai kahdeksas tuntien, että olet ajanut todella hyvän kilpailun. Mutta se ei ole oikeastaan sitä, minkä takia olen täällä, jatkaa Vettel.
– Ehkä minut on hemmoteltu, sillä olen tottunut voittamaan ja olemaan kärjessä.
Kausien 2010-13 maailmanmestarin toiveet lepäävät vahvasti ensi kaudessa. Aston Martinilla on ilmoitettu kunnianhimoiseksi tavoitteeksi taistella jo siitä lähtien voitoista sekä mestaruuksista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat