Mercedeksellä ei olla keskusteltu mahdollisesta tallimääräyksestä Valtteri Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välillä – ”Petyn aina tähän keskusteluun”
Mercedes-kaksikko Valtteri Bottas sekä Lewis Hamilton ovat ison kysymyksen edessä sunnuntai-iltana. Lauantain aika-ajoissa eturivin valloittanut hopeanuolikaksikko joutuu työskentelemään yhdessä, jotta takaa starttaavat Red Bull -kuljettajat eivät pääse kaksikon ohi.
Toinen kysymysmerkki on vallitseva mestaruustaisto. Hamilton jahtaa MM-kärkinimi Max Verstappenia 12 pisteen päässä. Bottaksella ero ykkösijaan on jo yli 100 pistettä.
On siis selvää, että tilanteen salliessa Mercedes tulee priorisoimaan Hamiltonia. Tallipäällikkö Toto Wolffin mukaan tallimääräyksistä ei olla keskusteltu vielä, mutta asia otetaan esille kilpailua edeltävässä strategiakokouksessa.
– Emme ole vielä keskusteleet siitä, sillä emme kokeneet olevamme siinä tilanteessa. Olisi ollut todella positiivista ajattelua keskustella tallimääräyksistä ennen aika-ajoja, Wolff kommentoi Motorsport.comille.
– Luonnollisesti tilanne on nyt muuttunut, joten tulemme ottamaan asian esiin aamuun strategiakokouksessa.
– Olen itsekkin kilpailija, joten tunnen aina lievää pettymystä, kun näistä asioista pitää puhua. Mutta joskus tilanteet pakottavat siihen. Aiomme puhua ensin molempien Valtterin sekä Lewiksen kanssa. Sitten katsomme onko määräykselle edes tarvetta.
Bottas itse sanoi torstaina, että suomalainen on valmis auttamaan tallikaveriaan mestaruustaistossa, vaikka se tarkoittaisikin oman kilpailun uhraamista.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”