Toto Wolff myöntää Mercedeksen suunnitelman Valtteri Bottaksen kohdalla – ”Se on vaikeaa, mutta yritämme nauttia siitä”

F1-kansan kulmat kohosivat jälleen USA:n osakilpailun ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa. Mercedes tiedotti, että Valtteri Bottakselle asennettaisiin jo kauden kuudes polttomoottori.
Moottorirangaistus oli suomalaiselle jo kolmas neljään edelliseen kilpailuun. Yhdeksännestä ruudusta lähtenyt suomalainen oli lopulta kilpailussa kuudes.
Mercedes-pomo Toto Wolff myöntää, että Bottaksen tilanteessa talli yrittää vain minimoida riskejä. Saksalaistallin voimanlähde on ollut epäluotettava kauden puolivälistä saakka. Talli haluaa välttää mahdolliset keskeytykset kaikin keinoin, joten Bottaksen kanssa ei ole otettu mitään riskiä moottorin kestävyyden kanssa.
Tästä huolimatta itävaltalaisen mukaan tallin sisällä kauden loppuun asennoidutaan hyvin mielin.
– Tämä on vaikeaa, mutta nautimme tästä. Pidämme samalla hauskaa, Wolff kommentoi tämänhetkistä mestaruustaistoa Sky Sportsille.
– Tallin moraali on korkealla. Saavumme joka kisaviikonloppuun siinä ajatuksessa, että voimme voittaa. Meidän täytyy kuitenkin välttää keskeytyksiä kaikin mahdollisin keinoin. Ne ovat murhaavia mestaruustaiston kannalta.
– Sen takia joudumme ottamaan rangaistuksia moottoreiden takia Valtterin kanssa, mutta se on hauska haaste jokaiselle. Kaikkia painostetaan, mutta positiivisella tavalla.
Mercedes on valmistajien mestaruuden johdossa, kun kautta on jäljellä viisi kilpailua. Red Bullin Max Verstappen pitää itellään kuljettajien MM-johtoa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan