Red Bull -pomo paljastaa: Molemmat kuljettajat ajoivat kilpailun sairastellen – ”Heidän suorituksensa ansaitsisivat enemmän kunniaa”

Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko kertoo, ettei pelkästään Sergio Perez ajanut USA:n GP:ssä sairaana, vaan myös Max Verstappen oli kipeä.
Perezin kerrottiin jo aiemmin kärsineen vatsavaivoista, eikä rikkoutunut juomasysteemi helpottanut meksikolaisen taivalta kilpailussa. Red Bull -kuljettaja joutui paahtavissa olosuhteissa tahkoamaan koko kilpailun ilman juomavettä.
MM-sarjan kärkimies Verstappen ei ollut myöskään täydessä iskussa viime viikonloppuna, kertoo itävaltalaispomo Auto Motor und Sportin mukaan.
– Yhdessä vaiheessa kilpailua, hänellä meinasi silmissä pimentyä totaalisesti, kertoo Marko.
Vaikeuksistaan huolimatta hollantilainen onnistui ajamaan vakuuttavasti voittoon ja kasvattamaan MM-johtoaan kakkoseksi tullutta Lewis Hamiltonia vastaan.
– Hänen henkinen kapasiteettinsa on uskomaton. Hän ajaa autoa äärirajoilla heikossa hapessa, miettien silti strategiaa, hehkuttaa Marko kuljettajaansa.
Marko jakoi kunniaa myös Perezille, joka ajoi omien sanojensa mukaan koko uransa vaativimman kilpailun.
– Heidän molempien suoritukset ansaitsisivat enemmän kunniaa, jatkaa itävaltalainen.
– Max sai itsensä kuntoon tekemällä hengitysharjoituksia sekä juomalla. Perezillä oli alkuun liian paljon juotavaa ja se läikkyi ympäriinsä.
– Kisassa hänellä ei taas ollut juomaa ollenkaan, joten menimme liiallisesta juomasta siihen, ettei sitä ollut ollenkaan, joten se meni pieleen. Se oli hyvä suoritus, ylisti Marko.
Red Bull keräsi USA:n GP:stä Mercedestä isomman pistepotin, kun Verstappen voitti ja Perez oli kolmas. Mercedekset puolestaan jäivät sijoille kaksi ja kuusi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan