Liika on liikaa? – Konkarikuljettaja huolissaan F1-sarjan pitenevän kisakalenterin vaikutuksista

F1-sarjan nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel ei innostu F1-sarjan tavoitteista polkea lisää osakilpailuja kalenteriin.
Kuninkuusluokka julkisti ensi kauden kalenterinsa perjantaina ja ohjelmassa olisi tarkoitus kurvailla ennätyspitkä 23 osakilpailun kausi.
Kisakalenteri saattaa kasvaa tulevaisuudessa vielä entisestään. Jopa 25 osakilpailua kaudessa on ehditty heittää huhujen mukaan ehdotuksena ilmoille, eikä saksalainen syty tästä ollenkaan.
Vettelin huolena on kaikkien yleinen jaksaminen kuljettajista tallien henkilökuntaan, sillä karavaanin kuljettaminen ympäri maailmaa on runsaasti aikaa vievää puuhaa.
– Tämä on vain minun mielipiteeni, eikä sillä ole mitään painoarvoa, mutta mielestäni meillä ei pitäisi olla niin paljon kisoja, sanoo Vettel Motorsport-Totalille.
Aston Martin -kuljettajan mukaan jopa lajia tiiviisti seuraaville kaudessa saattaa olla liikaa kisoja, sillä yksittäiset kilpailutapahtumat menettävät hohtoaan jatkuvan ajamisen takia.
– Ehkä kisoja on liikaa heillekin, jotka haluavat nähdä niitä. Se ei ole erityistä enää, kun niitä on niin paljon, jatkaa saksalainen.
Vettel kertoo asioiden olevan tietysti kuljettajille paljon helpompaa, sillä heidän ei tarvitse kuin saapua paikalle ja toimittaa ratin takana. Tallin henkilökunnalle ja paikan päälle hamuaville faneille kaikki ei ole niin yksinkertaista.
– Toisekseen, olen pahoillani heidän puolestaan, sillä tällä puolella kaikki on niin paljon helpompaa. Voimme saapua paikalle keskiviikko-iltana ja lähteä sunnuntaina, jos löydämme sopivan lennon, sanoo Vettel.
– Tiimin jäsenillä on paljon enemmän stressiä. He saapuvat paikalle jo paljon aikaisemmin pystyttämään varikkoa ja rakentamaan autoja valmiiksi. Sitten heidän täytyy taas pakata, valmistella ja lähettää kaikki takaisin tehtaalle, kertoo kokenut konkari.
Kausien 2010-13 maailmanmestari on huolissaan tiimien jäsenten jatkuvasti vähenevästä vapaa-ajasta, sillä he ovat käytännössä kaikki viikonpäivät ja viikonloput työn touhussa.
– Heilläkin on oma elämänsä, eikä sitä kuuluisi käyttää pelkästään työhön. Mielestäni on kriittistä, jos aiomme jatkaa näin ja ajaa entistä enemmän kisoja, jakaa Vettel huolensa.
– Meidän täytyy varmistaa, että ihmiset löytävät oikean balanssin työn ja kotinsa väliltä. Taakkaa pitäisi saada jaettua niin, etteivät ihmiset menetä intohimoaan ja kuluta itseään loppuun kahdessa tai kolmessa vuodessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit