Jälleen F1-kilpailussa törttöillyt Nikita Mazepin pahoitteli välittömästi Lewis Hamiltonille – sysäsi vastuuta myös uudelle kisainsinöörille

Haasin kiistelty tulokaskuljettaja Nikita Mazepin oli jälleen otsikoissa sunnuntain osakilpailun jälkeen negatiivisessa valossa. Nuori venäläiskuljettaja oli päättää Lewis Hamiltonin kilpailun lyhyeen, kun brittikuljettaja ohitti Mazepinin kierroksella.
Mazepin ei väistänyt sinisten lippujen käskystä huolimatta, vaan kääntyi Hamiltonin eteen radan viimeisessä sektorissa. Hallitseva maailmanmestari joutui tekemään aggressiivisen väistöliikkeen kolarin estämiseksi.
Mazepin ymmärsi virheensä ja pahoitteli tilannetta välittömästi kilpailun jälkeen. Samalla Mazepin kuitenkin sysäsi syytä myös kisainsinöörinsä suuntaan.
– Haluan pyytää anteeksi Lewikseltä. Olin teoriassa sokea vesisumun takia. Yritin kertoa tallilleni, että en nähnyt peileistäni yhtään mitään, Mazepin kommentoi RacingNews365-sivuston mukaan.
– Minä tarvitsen ohjausta radion kautta, sillä en nähnyt mitään. Turkissa vesisumu on todella likaista, joten se vaikeuttaa tilannetta. Minut ohitettiin niin monta kertaa, että oli vaikea tiedostaa kaikkea ympärillä tapahtuvaa.
– Aion pyytää häneltä anteeksi, kun näen hänet.
Mazepinilla oli Turkissa uusi kisainsinööri. Romain Grosjeanin kanssa töitä tehnyt Ayao Komatsu paikkasi Dominic Hainesia, joka oli poissa henkilökohtaisista syistä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat