F1-sarjan suosikki palaa kisakalenteriin ensi kaudella – kuljettajilla ei kuitenkaan asiaa radalle ilman rokotusta
Kuva: Getty Images
Toista peräkkäistä kautta pois F1-kalenterista oleva Australian GP tekee paluun kuninkuusluokkaan ensi kaudeksi. Huhtikuussa ajettava kilpailu Melbournessa ei kuitenkaan toimi kauden avausnäyttämönä.
Australian kovat koronarajoitukset ovat puhuttaneet läpi pandemian. F1-sarjan oli määrä ajaa Melbournessa myös tällä kaudella, mutta maan hallitus ei ollut valmis ottamaan riskiä.
Riskien vähentämistä harjoitetaan myös huhtikuussa. Victorian osavaltion johtaja Daniel Andrews on tehnyt hyvin selväksi, että rokottamattomilla kuljettajilla tai muulla henkilöstöllä ei ole asiaa Melbourneen huhtikuussa.
Tällä hetkellä tenniksen supertähti Novak Djokovic on kieltäytymässä rokotteesta, joten hänen osallistumisensa Australian Open -turnaukseen on vaakalaudalla.
– En usko, että rokotamato tennispelaaja saa viisumin maahamme. Ja vaikka hän saisikin, niin häntä odottaisi usean viikon karanteeni, Andrews kommentoi Djokovicin tilannetta.
– Kukaan tennispelaaja, F1-kuljettaja tai muu urheilija ei tule saamaan rokottamattomana lupaa saapua maahan. Jos olen väärässä, niin valtio varmasti tiedottaa siitä.
Tällä hetkellä ei ole julkista tietoa siitä, ovatko kaikki F1-kuljettajat rokotettuja. Andrews uskoo, että rokotemääräykseen ei ole tulossa muutosta vähään aikaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys