Vaikka Valtteri Bottaksen matka päättyykin Mercedeksellä tähän kauteen, niin ei suomalainen ole vielä valmis hyvästelemään talliaan. Saksalaistalli jahtaa kahdeksannetta peräkkäistä mestaruuttaan Red Bullia vastaan.

Bottaksen siirto Alfa Romeolle varmistui maanantaina, joten olisi sopivaa olettaa, että motivaatio loppukauden osalta saattaisi suomalaisen tilanteessa laskea. Bottas kuitenkin vakuuttelee, että näin ei ole. 31-vuotias haluaa päättää Mercedes-pestinsä valmistajien mestarina.

– Olen todella ylpeä kaikesta, mitä olemme saavuttaneet yhdessä Mercedeksellä. Mutta se ei ole vielä ohi, sillä suurin haasteemme on vielä edessä, Bottas kommentoi Mercedeksen tiedotteessa.

– Kun mietin Mercedes-aikaani haluan pystyä sanomaan, että annoin kaikkeni. Haluan pitää siitä huolen, että päätämme yhteisen aikamme mestareina.

– On ollut suuri kunnia sekä urheilullinen haaste työskennellä Lewiksen kanssa. Yhteistyömme on ollut iso osa valmistajien menestystämme. Myöhemmin tällä kaudella tulee aika hyvästeille, mutta se ei ole vielä. Haluan silti jo kiittää Totoa sekä tallia siitä, miten tämä julkistus hoidettiin molemminpuolisesti.

Bottas nappasi Mercedes-pestinsä aikana yhdeksän voittoa, 17 paalupaikkaa sekä peräti 54 palkintosijaa.