Tiimin 15-vuotisen historian paras kausi – Pierre Gaslyn kohtalona on silti jatkaa sisartallissa
AlphaTaurin Pierre Gasly pätki perjantain aika-ajoissa jälleen kerran toisen Red Bull -autoista, kun ranskalaisen taakse jäi Red Bullin ykköstiimin Sergio Perez.
Viime vuonna Gasly ajoi Italian GP:n voittoon Monzassa Red Bullin sisartallin autolla ja ranskalaiskuljettajan suoritukset ovat olleet viime kaudesta asti järjestäen huippua.
Gaslyn suoritukset eivät kuitenkaan vakuuttaneet Red Bull -pomoja sen vertaa, että he olisivat nostaneet hänet takaisin Red Bullin ykköstiimiin ensi kaudeksi. Ranskalainen ajaa ensi kaudellakin AlphaTaurin väreissä.
Ranskalainen avautuikin jo tilanteesta Canal Plussalle ja napautti samalla pienen kuitin Perezin suuntaan. Kaksi vuotta hänen Red Bull -pestinsä jälkeen Gasly on tehnyt lähestulkoon kaiken oikein ja saavuttanut AlphaTaurilla tuloksia, joihin ei kuka tahansa olisi pystynyt.
25-vuotias ranskalainen ajaa tallinsa 15-vuotisen historian parasta kautta ja on napsinut jatkuvasti hyviä pistesijoja. Ranskalaisen puheiden perusteella hän olisi ehkä luullut, että kutsu olisi jälleen käynyt Red Bullin ykköstiimiin takaisin Max Verstappenin tallikaveriksi.
Monien asiantuntijoiden mielestä paikka AlphaTaurilla saattaa olla itseasiassa parempi kuin penkki hollantilaisen tallikaverina. Perez on ollut tällä kaudella varsin tuulisella paikalla helisemässä Verstappenin aisaparina.
– Se on hieman surullista ja turhauttavaa, mutta toisaalta taas asiat vain ovat, kuten ovat, kommentoi Gasly tilannettaan.
Pierre Gasly majailee tällä hetkellä hienosti kahdeksantena MM-pisteissä kerättyään kunnioitettavat 66 pistettä. Perjantain aika-ajoissa ranskalainen säväytti jälleen, ollen kuudes.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys