”Silloin tiesin tämän olevan minun heiniäni” – Daniel Ricciardo tiesi voittavansa Italian osakilpailun ennen kärkikuskien kolaria

Daniel Ricciardo päätti McLaren-tallin pitkän kuivan kauden Italiassa, kun hän nappasi tallille ensimmäisen voiton yhdeksään vuoteen. Jättipotin takasi Lewis Hamiltonin sekä Max Verstappenin kolari kilpailun puolivälissä.
Aussikuski ei kuitenkaan pidä voittoaan onnekkaana. Ricciardon mielestä voitto oli jo hänen taskussaan ennen kärkikuskien kolaria.
– Kisan alussa oli kierroksia, milloin hän (Verstappen) haastoi minua, mutta en joutunut oikeasti puolustamaan kertaakaan. Hän oli koko ajan lähellä, mutta tiesin ohittamisen olevan vaikeaa, jos minä en tee virhettä, Ricciardo kommentoi Motorsportille.
– Kävimme kaikki varikolla suhteellisen samaan aikaan. Kun tulin johdossa takaisin radalle tiesin, että tämä on minun heiniäni. Emme häviä, paitsi jos jotain ikävää käy.
Ricciardo sanoi perjantain aika-ajon jälkeen olleensa raivoissaan pienten marginaalien takia. Aussikuski sanoi käyttäneensä turhautumistaan hyödykseen.
– Joskus minulla vain naksahtaa. Minulla on raivoa ja minusta se on lopulta hyödyksi. Sain siitä lisävirtaa tänä viikoloppuna.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan