Red Bull -pomo myöntää suoraan – Sergio Perezin aika-ajo uhrattiin Max Verstappenin hyödyksi
Kuva: Getty Images
Perjantain aika-ajo oli Mercedeksen voimalähteen dominointia. Ainoa kärkiviisokassa majaileva Hondan voimäyksiköllä ajava kuski oli oletetusti Max Verstappen.
Aika-ajo ei ollut hollantilaiselle kuitenkaan helppo. 23-vuotias oli vain kaksi sadasosaa neljänneksi nopeinta Lando Norrisia edellä. Ilman koko aika-ajoaan uhrannutta Sergio Pereziä olisi Verstappen luultavasti lähtenyt kärkiviisikon ulkopuolelta.
Koko illan viimeisellä aikakierroksella Perez lähetettiin radalle ensimmäisenä vain yhdestä syystä. Halkomaan ilmaa ja antamaan vetoapua tallikaverilleen. Tallipäällikkö Christian Horner myönsi session jälkeen, että Perezin aika-ajo uhrattiin tietoisesti, mikä jätti meksikolaisen lopulta sijalle yhdeksän.
– Minun on pakko sanoa, ”Checo” piti äärimmäisen tärkeää roolia tämän päivän tuloksessamme. Hän antoi Verstappenille vetoapua ja mahdollisti hänen sijoituksensa. Me olimme tänään pulassa McLarenien kanssa, Horner kommentoi Motorsport.comille.
– Checo uhrasi noin puoli sekuntia. Hänen olisi pitänyt olla paljon korkeammalla, mutta me olemme tyytyväisiä tuohon tulokseen. Olemme puolittaneet viime kaudella täällä nähdyn eron.
Perez on edelleen yksi neljästä voittajasta tällä kaudella. Aika-ajot ovat kuitenkin tuottaneet vaikeuksia meksikolaiselle. Kokenut kuski on onnistunut olemaan Verstappenin yläpuolella lähtöjärjestyksessä vain kerran tällä kaudella, Imolassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle