Nikita Mazepin vähät välittää Ralf Schumacherin rajusta kritiikistä – ”Hän yrittää vain suojella perheenjäsentä”
Kuva: Getty Images
Kuluvan F1-kauden polarisoivin kuljettaja on ollut Haas-tulokas Nikita Mazepin. Venäläiskuljettaja on naurattanut, hirvittänyt sekä suututtanut ensimmäisellä kaudellaan kuninkuusluokassa.
Venäläisen välit tallikaveri Mick Schumacherin kanssa ovat tulehtuneet lähes korjaamattomaksi. Haas-kuskit raivosivat vuoron perään viime viikonloppuna toistensa tekemisistä. Erityisesti kilpailussa Mazepin puolusti tallikaveriaan vastaan todella aggressiivisesti, mikä aiheutti Schumacherille etusiipirikon.
Saksalaisen setä ja entinen kilpakuski Ralf Schumacher tylytti Mazepinia avoimesti Saksan Skyn haastattelussa.
– Tuollaiset temput ovat hengenvaarallisia. Näillä näytöillä Mazepinilla ei ole mitään paikkaa F1-sarjassa, Schumacher raivosi.
Kritiikki kantautui myös Mazepinin korviin, mutta hän vähät välittää entisen GP-voittajan mielipiteestä.
– Minä tietysti hyväksyn hänen mielipiteensä, sillä kaikilla on sellainen. Minusta on kuitenkin selvää, että hän yrittää vain suojella perheenjäsentään, Mazepin kommentoi GpFans-sivuston mukaan.
– Mitä muuta voin sanoa? Jos hänen perheensä tarvitsee suojelua F1-sarjassa, niin minä kyllä kuuntelen hänen ehdotuksiaan, Mazepin virnuili.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle