Max Verstappenilla oli mahdollisuus saada pienempi moottorirangaistus Venäjän osakilpailuun – tästä syystä Red Bull päätti olla hyödyntämättä tilannetta
Red Bull ilmoitti perjantaina, että Max Verstappen aloittaa Venäjän osakilpailun koko joukon hänniltä uuden moottorivaihdon johdosta. Voimanlähde on hollantilaisen neljäs, joten odotettu vaihto tiesi yhteensä 25:n sijan lähtörangaistusta.
RB:llä oli kuitenkin mahdollisuus pudottaa Verstappen ”vain” 10 sijaa alemmas, sillä tallin olisi tarvinnut vaihtaa vain kaksi osaa moottorissa. Verstappenin Italiassa saama kolmen lähtöruudun rangaistus sekä Mercedeksen mainio kyyti Sotshissa sai energiajuomatallin kuitenkin laittamaan kaikki likoon.
– Sanotaan, että olemme aika-ajossa kolmansia. Siihen kolmen sijan rangaistus ja putoamme kuudenneksi. Olisimme siis lopulta ollut sijalla 16, sillä meillä oli mahdollisuus vaihtaa osia vain 10 lähtöruudun edestä, tallin neuvonantaja Helmut Marko kommentoi Motorsport.comille.
– Ero 16. ja 20. välillä on kuitenkin olematon, joten päätimme laittaa kaiken peliin, jotta voimme kunnolla hyökätä myöhemmissä kilpailuissa. Tänä viikonloppuna aika-ajolla ei ole meidän osaltamme väliä, joten keskitymme puhtaasti kisa-asetuksiin auton kanssa.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”