Venäjän osakilpailun ensimmäiset kierrokset on saatu päätökseen. Kilpailun lähtö saatiin hoidettua siististi, sillä kukaan kuljettaja ei kolaroinut keskenään huimasta vauhdista huolimatta.

Kärkisija vaihtoi omistajaa, kun Ferrarin Carlos Sainz ohitti hyvän ystävänsä Lando Norriksen. George Russell piti kolmossijansa. Neljännestä ruudusta lähtenyt Lewis Hamilton putosi ensimmäisellä kierroksella seitsemänneksi asti.

Avauskierroksen ovelin temppu oli Fernando Alonson lähestyminen avausmutkaan. Espanjalainen ajoi puhtaasti ensimmäisen mutkan pitkäksi, ajoi oikeaa reittiä takaisin ja nousi heittemällä neljänneksi.

Kimi Räikkösen paluu F1-tositoimiin alkoi mainiosti. 41-vuotias nousi avauskierroksella pisteille sijalle 10. Valtteri Bottas tekee työtä käskettyä ja pitää Max Verstappenia toistaiseksi takanaan. Joukon hänniltä myös lähtenyt Charles Leclerc nousi peräti seitsemän sijaa lähdössä.