Formula 1 -talli Ferrari kannattaa edelleen käänteistä lähtöjärjestystä sprinttikilpailujen yhteyteen.

Käänteinen lähtöjärjestys on ollut keskusteluissa siitä asti, kun sprinttikilpailuja alettiin suunnittelemaan. Ferrari oli jo tuolloin idean kannalla ja ajaa sitä edelleen eteenpäin.

Formula 2:n puolella käytössä olevassa käänteisessä lähtöjärjestyksessä lauantain sprintti ajetaan aika-ajotulosten käännetyssä järjestyksessä kärkikymmenikön osalta. Toiseen sprinttikisaan lähtöjärjestys käännetään uudelleen ensimmäisen tulosten perusteella.

Vaikka F1:n puolella konkreettista ehdotusta mallista ei vielä ole, Ferrarin tallipomo Mattia Binotto on sen kannalla.

– Minä pidän ideasta, koska se voi luoda omanlaisensa show’n, Binotto sanoi.

– Olen kuullut myös kuljettajilta ehdotuksen, että perjantaina ajettaisiin aika-ajo, joka määräisi lähtöjärjestyksen sunnuntaille. Lauantaina ajettaisiin irrallinen sprintti, jossa olisi MM-sarjatilanteen mukaan käänteinen lähtöjärjestys.

– Vielä on kuitenkin liian aikaista tehdä päätöksiä tai tuomita mitään ideoita, Binotto päätti