Yksi F1-historian tunnetuimmista kuskeista Fernando Alonso palasi takaisin kuninkuusluokkaan kahden sapattivuoden jälkeen. Rääväsuinen espanjalainen on tuntunut muuttuvan paljon tauollaan: kokenut espanjalainen vaikuttaa olevan enemmän tiimipelaaja tätä nykyä.

Alonso on kuitenkin edelleen se sama tulisieluinen kilpailija, jolle vain paras kelpaa. Kaksinkertainen maailmanmestari myöntää, että Alpine ei ole tällä kaudella yltänyt tavoitteisiinsa.

– Olimme toiveikkaita viime kauden Renault’n palkintosijojen johdosta. Odotimme taistelevamme noin neljästä palkintosijasta tällä kaudella, mutta emme ole vain saaneet tarpeeksi suurta harppausta suorituskyvyssä, Alonso kommentoi PlanetF1-sivustolle.

– Ferrari, Alpha Tauri sekä McLaren ovat kaikki parantaneet. Nyt kamppailemme sijoista kahdeksan-kaksitoista. Tavoitteemme on parantaa ensi kaudelle. Jos niin tapahtuu, niin saattaa se motivoida minua jatkamaan myös vuonna 2023.

– Minun täytyy myös katsoa peiliin. Minusta en ole vieläkään täydessä ajokunnossa, joten siinä on petrattavaa. Jos tunnen kehittyväni ja olevani huippukunnossa, niin miksi en jatkaisi myös ensi kauden jälkeen?

Alonson alkukausi oli ailahteleva. Hän päätti kauden ensimmäisen puoliskon huippusuorituksiin, mutta alku vei espanjalaiskuskilta hetken totutella.