Ex-kuski uskoo Nikita Mazepinin Mercedes-testin antaneen väärän kuvan F1-sarjan haasteista – ”Monet osaavat ajaa Mercedeksellä lujaa”
Kuva: Getty Images
Haas-kuljettaja Nikita Mazepin on ehtinyt tulokaskaudellaan hämmentämään runsaasti radalla, vaikka venäläinen ajaakin surkean kaluston myötä yleensä vain sijoista 19-20.
Venäläisen ensimetrit F1-autolla tapahtui kuitenkin aikanaan Mercedeksen puikoissa vuonna 2019 hänen isänsä paksun lompakon myötä. Ex-kuski Marc Surer uskoo kaiken menneen jo tässä vaiheessa pieleen.
Venäläistulokas putosi pilvilinnoistaan varsin nopeasti, kun nuorukainen istutettiin umpisurkean Haas-auton rattiin. Mazepinilta on nähty runsaasti ajovirheitä, pyörähdyksiä ja kyseenalaisia radioviestejä pitkin kautta.
Robert Kubican tuurauskeikan myötä Mazepin on 20:n kuljettajan MM-sarjassa tällä hetkellä surkuhupaisasti sijalla 21. Surer kertoo myös uskomattoman hintalapun venäläisen Mercedes-testeille ja jakaa mielipiteensä tulokkaasta. Mazepin testasi Mercedestä myös vuonna 2020.
– Häntä on hemmoteltu, aloittaa Surer Formula 1.de:n Youtube-kanavalla.
– Mercedeksellä monet pystyvät ajamaan lujaa ja silloin saa herkästi sellaisen kuvan, ettei Formula 1 ole niin vaikeaa.
– Ne testit maksoivat noin puoli miljoonaa per päivä!, ihmettelee sveitsiläinen ex-kuski.
Mazepin on välillä onnistunut pitämään kriitikkonsa hiljaisena, mutta kahdessa edellisessä osakilpailussa venäläistulokas on antanut heille jälleen aihetta huutoon kyseenalaisilla liikkeillään radalla.
Zandvoortissa sekä Monzassa Mazepin pilasi hänen tallikaveri Mick Schumacherin kilpailut typerillä liikkeillään. Zandvoortissa venäläinen vei Schumacherilta etusiiven ja Monzassa hän onnistui kilkkaamaan tallikaverinsa pyörähdykseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden