Alfa Romeo -pomo paljastaa: Tästä syystä Valtteri Bottas sai ensimmäisen monivuotisen sopimuksensa F1-urallaan – ”Hän on oikea kuljettaja siihen”

Valtteri Bottaksen taival Mercedeksen tallissa päättyy tähän kauteen. Neljä valmistajien mestaruutta sekä yhdeksän voittoa napannut suomalainen siirtyy uuteen projektiin Alfa Romeolle Kimi Räikkösen paikalle.
Bottas sanoi viikonloppuna etsivänsä ensimmäistä monivuotista sopimusta urallaan. 31-vuotiaan Williams -sekä Mercedes-sopimukset olivat kaikki yksivuotisia. Suomalaisen toive toteutui, sillä sopimus Alfan kanssa on monivuotinen.
Tallipäällikkö Frederic Vasseur perusteli tallin päätöstä tarjota kokeneelle suomalaiselle monivuotisen sopimuksen tallin tiedotteessa.
– Hänen kanssaan tuomme organisaatioomme loistavan tiimipelaajan, jolla on paljon kokemusta sarjan kärkipäässä, Vasseur kommentoi.
– Valtteri on ollut iso osa koko F1-historiaa muovannutta tallia, joka on voittanut hänen aikanaan neljä mestaruutta peräkkäin.
– Hän on oikea kuljettaja viemään Alfa Romeota askel askeleelta lähemmäksi sarjan kärkeä. Monivuotinen sopimus tuo meille sekä Valtterille tasaisuutta F1-sarjan tärkeässä muutoskohdassa. Olemme innoissamme tulevaisuudesta.
Vasseur sekä Bottas ovat myös tehneet yhteistyötä aiemmin. Bottas niitti menestystä Vasseurin F3-tallissa ART:issa voittaen mestaruuden vuonna 2011.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan